Missä lennätät leijaa tiiviiksi ahdetussa kaupungissa, ostoskeskuksen viherkatollako?

Yhdyskuntasuunnittelun suuri dilemma on se, että muut tietävät paremmin, mitä sinä haluat ja tarvitset. Toinen vieläkin suurempi on, että päätöksen tekevät poliitikot. Ja poliittisilla tarvepäätöksillä kuten ei myöskään poliittisilla nimityksillä ole kovinkaan hyvä kaiku.

Seppo Mölsä oli analysoinut rakennusalan toimittajan näkökulmasta kaupunkisuunnittelua ja sen uusimpia trendejä artikkelissaan 27.1.2021. Jutussa käytettiin ottamiani kuvia Espoon Suvelasta, missä 1970-luvun betonitaloja purettiin, jotta lähiöön saataisiin enemmän ja pienempiä asuntoja.

Avaria metsälähiöitä tiivistetään nyt purkamalla - jopa 1990-luvun taloja halutaan purkaa korkeampien ja massiivisempien tieltä

Allekirjoittanut, joka on tienannut leipänsä ensin 8 vuotta rakennesuunnittelijana, 29 vuotta urakoitsijan palveluksessa hankekehittäjänä ja viimeiset kolme vuotta yksityisyrittäjänä, esittää nyt oman näkökantansa.

Lähiörakentaminen oli aikansa pop. Puhuttiin, että sieltä tulee rahaa kuin suokuokalla. Nyt pop on yhdyskuntarakenteen tiivistäminen. Lintuperspektiivistä katsoen uuden teorian tunkemista maahan, jossa väljyyttä riittäisi inhimillisempääkin tapaan toimia - ja asua.

Rakentamisesta on tehty turhaan akateemista hienostelutiedettä. Ammattitaito ja realismi poljetaan eturistiriitojen alle. Eivät lean- tai allianssi-mallit luo ammattitaitoa eivät myöskään takaa kustannusraameissa ja aikatauluissa pysyviä hankkeita.

Järjestelmien kopioiminen autoteollisuuden liukuhihnoilta on itsensä pettämistä. Päädytään tylsiin kopiomalleihin ja -ratkaisuihin. Ja jos näistä halutaan poiketa, laitetaan sitten kunnolla överiksi.

Hämäys on voimaa. Epäonnistuneita ratkaisuita joudutaan mahdollisesti suojelemaan aikansa tuotteina. Vaan kuka enää kaipaa takaisin Makkaratalon Ateneumin puoleista ajoramppia. Espoon kaupungintalo on myös valitusten hellässä syleilyssä, vaikka ympäristöstä muita rumiluksia raivataan pois.

Espoo kasvaa purkamalla vanhaa. Kuva Veli Viitala.

Se 60- ja 70-lukujen logiikka, jolla huonoa rakentamista perusteltiin sillä, että kohta ne kuitenkin puretaan pois, oli aikansa ajatus. Sillä ei ollut mitään tekemistä kestävän kehityksen kanssa.

Kestävästä kehityksestä väännettiin siten myöhemmin muotitermi, jota jokaisen oli pakko toistaa tietämättä asiasta yhtään enempää kuin nimen.

Digitalisaatio, vihreä siirtymä ja ilmastonmuutoksen vastustaminen antavat niistä puhujalle itseluottamusta tulevaisuuden airueina. Harvemmin kuitenkin yksikantinen innostus on yhteiskunnalle tai sen jäsenille ollut enemmän hyödyksi kuin tiede ja maalaisjärki yhdessä.

Ihannekaupungin malli on vaihdellut

Muistan hyvin, miten Itä-Pasilaa markkinoitiin ihannekaupunginosana. Miten alueen massatasapaino oli optimaalinen, miten liikennejärjestelyt olivat uutta ja turvallista ja miten rakennusten massoittelu henki uuden, nousevan Suomen roolia - samoin kuin Merihaka.

Kalasataman ja Triplan ratkaisuista on väännetty kättä. Hankkeet olivat Helsingin kaupungin ns. tontinluovutuskilpailuja, joissa kriteerit oli määrätty yksityiskohtaisesti ja rajaukset tarkkoja. Lopputulos laittaa aiheellisesti kysymään, saatiinko sellaista kuin oli tarkoitus.

Triplan viereen Zucchin suunnittelemien pilvenpiirtäjien, joita varten on rakennettu tiloja Triplan alaosiin, on muutettu ja taas muutettu, tarjottu ja sovittu ja muutettu. Ilmeisesti siksi, että kaupungin halutaan nyt olevan muutakin kuin vieressä olevia ikkunakylkisiä laatikoita - tai jostain muusta syystä.

Uusien suunnitelmien mukaan Trigonista saatetaan napsaista yksi torni pois. Kuva: Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki

Voi olla, että näiden paraatijulkisivuna ei ole se lokeille tai varpusille näkyvä viherkatto, mitä arkkitehtien havainnekuviin vielä joku aika sitten piirrettiin parvekkeiden viherseinien ja roikkuvien puutarhoiden lisäksi tuomaan lämpöä ja vehreyttä niin sanotun15 minuutin kaupunginosan elävöittämiseen.

15 minuutin vai kymmenien kieltojen kaupunki?

Luin nuorena kirjan "Kotini on Manhattan". Siitä jäi mieleen, miten hienoa oli, että metrolla pääsi kaikkialle: uimaan, retkelle, kauppoihin, elokuviin jne. Tai oikeastaan piti mennä. Omaehtoinen tekeminen tiivisalueella oli mahdottomuus.

Missä lennätät leijaa, missä pelaat palloa tai tarkkailet luontoa, kiipeilet puihin? Se ei onnistu - aina on joku kieltämässä. Kaarina Helakisan sanoittama laulu "Kruunuhaan Tarzan" kertoo juuri tästä ja siitä, miten kaupunki koetaan muualta kuin suunnittelupöydän takaan. Siis kaupunkisuunnittelupöydän.

Josta lähtee suunnitelma, joka päätyy kaavakartaksi ja kaavamääräyksiksi, jossa todetaan: "Erityistä huomiota on kiinnitettävä" ja yleensä täysin epäolennaiseen.

Kustannuksia pitää johtaa, muuten ne ajelehtivat ylös kuin leija

Henkilökohtaisesta päänsärystä isompiin ongelmiin - suuriin yhdyskuntahankkeisiin. Kustannusten ja aikataulujen ylityksistä ei mitenkään tunnuta päästävän eroon - onko kukaan edes oikeasti yrittänyt.

"Laitetaan alussa niin alhainen hinta, että saadaan homma hyväksytettyä ja liikkeelle. Kyllä sitten on varaa löysäillä jatkossa. Eihän hanketta sitten enää voi keskeyttää, kun siihen on jo sitoutunut rahaa." Varmasti kaikille tuttu toimintamalli - ainakin kuultuna.

Asiasta ei enää tarvitse kärsiä jatkossa. On hanke sitten silta, tunneli, stadion, konserttitalo tai mikä tahansa, se pitää viedä ammattitaidolla ei lehmänkaupoilla tai arvailuilla eteenpäin. Ja sitä pitää johtaa.

Näin se tapahtuu:

"Suunnittelukustannukset ovat yleensä tietty prosenttiosuus rakennuskustannuksista, samoin rakennuttajakulut. Suunnittelu vaiheistetaan niin, että suunnitteluvaiheiden sisältö määrätään ensin. Tärkeintä on se, vaiheita saadaan riittävän tarkka arvio kustannuksista. Huvikseen ei suunnitella.

Kustannusarvioiden tekemiseen käytetään ammattilaisia. Sovitaan siitä, millä perusteilla hanke hinnoitellaan, kuka hinnoittelusta vastaa - ja miten. Vasta realistisen arvion pohjalta siirrytään seuraavaan vaiheeseen. Hinnan ja aikataulun pitää tarkentua suunnittelun edetessä - ei kasvaa eikä pidetä."

Haahtelan mallintaman virtuaalitalon avulla voi simuloida sekä suunnittelun että rakentamisen - kustannukset näkyvät välittömästi ja niitä voi lähteä ohjaamaan

Tuo mallihan on päivänselvä ja yksinkertainen - siinä ei ole mitään uutta. Aivan. Mutta jostain syystä sen käyttö on lakaistu pois käytöstä. Ja monella sinällään hyvällä mutta hallitsemattomalla ja pikkunäppärällä taulukolla massiiviset hankkeet on saatu massiivisiin ongelmiin.

Helsingin keskustan kehittäminen on polkaistu käyntiin aina määrävälein. Maailman toimivimmassa kaupungissa tehtävien töiden matriisi on levinnyt ja konkretia kadonnut hymisteleviksi tavoitteiksi.

Vaikka tuntuu hurjalta, että mallia otettaisiin vaikka paperitehtaan suunnittelusta, kannattaisi kokeilla. Mentäisiin toiminnallisuus ja käytettävyys edellä. Viihtyvyyselementit kulkevat omaa realistisena kulkunaan. Joku pakollinen taidehimmeli pakkoläträistynä ei paljoa pelasta.

Vaatimattomuus on kaunista ja kotoisaa. "Nähtävyyksiä ei ole mutta, taloista katsoo pyöreät ikkunat". Lämmintä ja puoleensavetävää.