Vaaliareena: Espoo on yliopistokaupunki – mitä sitten

Koulutukseen panostaminen pitäisi olla itsestäänselvyys.

Hankaluutena on, että järjestelmä nojaa jatkuvasti teorioihin. Akateemiset nollatutkimukset eivät hyödytä ketään.

Lähtökohtana on tarve. Turhan tunkeminen syö resursseja. Vielä pahempaa, että se passivoi. Sanotaan, että tarve on luotava. Ei pidä paikkaansa. Se on markkinointi- ja myyntimiesten puhetta.

Tarve syntyy, se pitää selvittää ja siihen on vastattava - oikein.

Espoo kehittyvänä kaupunkina ei voi seurata sivusta opintokuvioiden teoretisoitumista ja byrokratisoitumista. Realistisesta yhteistyöstä hyötyvät kaikki.

Yritysten ja Espoon kaupungin rooli siltana oppilaitoksiin on hyödynnettävä. Tällä voidaan luoda uutta. Ammattitaito syntyy oleellisen oppimisesta - ja kehittyminen saa tästä pohjan.

Pidin luentosarjan Hämeen ammattikorkeakoulussa. Oli mahtavaa aistia into ja voima - myös arvostelukyky - mikä nykynuorisolla on.

Oppimisen into ja ilo ajavat ohi teorioihin uppoutumisesta. Pääasia oli ratkaisun hakeminen.

Helsingin maankäyttö on saanut kritiikkiä asioiden koplaamisesta. Tämä ei saa toteutua Espoossa. Kaupungin ja oppilaitosten ja opiskelijoiden rehellinen ja toisiaan tukeva yhteistyö on oltava lähtökohta. Tällä oppivat kaikki. Hämäys ja asioita monimutkaistava kiertely ei käy.

On tuettava opiskelijoita konkretiaan. Aktivoitava rohkeutta kysymiseen sekä varautumaan realistisesti - ei ihanteellisesti - kaikkeen, mitä elämä tuo mukanaan.

Menestyvät yritykset tietävät ympäristön tarpeet ja vastaavat niihin selittelemättä. Julkisilla organisaatioilla on halu hienosteluun ja "pyöreiden puhumiseen". Tavoitteet ymmärretään toteutuviksi ja lupaukset lunastetuiksi. Näinhän asia ei ole. Nuoret johtavat yhteiskuntaa tulevaisuudessa. He osaavat paljon jo nyt.

Voima on molemminpuolisessa luottamuksessa. Mutta luottamuksen voi menettää vain kerran. Silloin ei ole enää sitä voimaakaan.